Opettajat

Tunneillamme harjoittelet kokeneiden valmentajiemme ohjauksessa.

Shifu Zhang Fang
Taijin harjoittelu kehittää esimerkiksi liikkuvuutta ja tasapainoa

Shifu Zhang Fang

Seuramme mestari ja päävalmentaja shifu Zhang Fang on erinomainen opettaja, joka huomioi oppilaansa yksilöinä. Hän on opettanut urheilua, erityisesti wushu-lajeja, vuodesta 1980. Suomessa shifu on opettanut vuodesta 1990 alkaen ja hän on maamme ainoa wushu-lajien ammattilaisopettaja. Shifu valmentaa sujuvasti sekä suomeksi että englanniksi.

Seuramme valmennuksen ohella shifu toimii Suomen Wushu-liiton päävalmentajana ja opettajakouluttajana. Hän opettaa wushu-lajeja Helsingin lisäksi säännöllisesti ympäri Suomea ja toimii vierailevana opettajana useissa Euroopan maissa.

Mestari Zhang Fang on erikoistunut taijiquanin, changquaninin, nanquanin sekä aseellisten lajien opettamiseen. Lisäksi hän on pätevöitynyt opettamaan terveysvaikutteista health qigongia.

Zhang Fang aloitti wushun harjoittelun 12-vuotiaana Dongchen ja Shi Sha Hai Ti Xia –urheilukouluissa Pekingissä tunnettujen wushu-mestareiden ohjauksessa (mm. Wang Huai (王怀), Li Bing Ci (李秉慈), Wu Bin (吳彬) ja Xie Zhi Kuei (谢志奎.)

Vuosina 1977-1982 shifu opiskeli Pekingin liikuntatieteiden opettajakorkeakoulussa suorittaen liikuntatieteiden alemman korkeakoulututkinnon.

Lisäksi shifu Zhang Fang on saanut vuonna 1989 taijiquanin Yang ja Chen –tyylin opettajapätevyyden Yang- ja Chen-sukujen arvostetuilta mestareilta, Yang Zhen Duo:lta (杨振铎) ja Chen Xiao Wang:lta (陈小旺).

Mestari Zhang Fangin henkilökohtaisen kilpailu-uran huippuhetkiä oli esimerkiksi Kiinan nuorten wushu-joukkuemestaruuden voittaminen vuonna 1974, samassa joukkueessa nykyisin kuuluisan elokuvatähden Jet Li:n kanssa.

Vuonna 1997 shifu Zhangille myönnettiin kansainvälisen Wushu-liiton ”Outstanding Judge Award” -palkinto Roomassa.

Vuonna 2010 Kiinan kansallinen Wushu-lajiyhdistys myönsi Zhangille 7 duania Pekingissä järjestetyssä tasokokeessa.

Vuonna 2011 ulkokiinalaisten yhdistys myönsi Zhangille kunniamaininnan wushu-lajien opettamisesta ja tunnetuksi tekemisestä Kiinan ulkopuolella.

Suomen Wushu-liiton päävalmentajana Zhang on kehittänyt aktiivisesti suomalaisten wushu-lajien osaamista. Hän on myös tehnyt lajeja tunnetuksi Suomessa televison, radion, lehtiartikkelien ja lukuisien näytösten ja tilaisuuksien kautta.

Shifu Zhangin oppilaat ovat voittaneet lukuisia mitaleja useissa kansainvälisissä kilpailuissa.

Tunneillamme avustavat

Jaana Meriläinen

Jaana Meriläinen

Opettaja | Taiji & qigong

”Practise doesn’t make perfect – perfect practise makes perfect.”

Jaana on harrastanut wushu-lajeja vuodesta 2000, päälajeinaan taijiquan, taijijian ja taijidao. Hän on opettanut taijita vuodesta 2008 alkaen. Jaana on mestari Zhang Fangin oppilas.

2007 Nordic Champion -kisat Oslossa: 2 kultaa ja 1 pronssi.

2008 Wushun SM-kisat: 2. sija taijijianissa.

2009 Hong Kong Wushu Festival: 1. sija taijiquanissa ja taijijianissa.

2010 Wushun SM-kisat: 1. sija taijiquanissa, taijijianissa ja sapelissa.

Satria Sutisna

Satria Sutisna

Opettaja | Wushu kungfu

“Ollakseen hyvä täytyy tulla paremmaksi.”

Satria on harrastanut wushu-lajeja vuodesta 2008, päälajeinaan Nanquan, Nandao, Nangun ja Changquan. Hän on opettanut vuodesta 2011 alkaen lasten wushu-tunneilla ja myöhemmin myös edistyneiden wushu kungfu -ryhmää. Satria on mestari Zhang Fangin oppilas.

2010 Wushu International Competition, Madrid: Pronssimitali (nuortensarja, Nangun)

2011 IV EST Open Wushu Championships: Hopeamitali (nuortensarja, Nangun)

Jaakko Hutchings

Jaakko Hutchings

Opettaja | Wushu kungfu

”No pain, no gain.”

Jaakko on harrastanut wushu-lajeja vuodesta 2006, päälajeinaan Changquan, Jianshu ja Gunshu. Hän on opettanut vuodesta 2009 alkaen mm. lasten wushu-tunneilla. Jaakko on mestari Zhang Fangin oppilas.

Finnish Open wushu-kilpailu: Hopeamitali (Changquan)

2010 Wushun SM-kisat, Jyväskylä: Hopeamitali (Jianshu) ja kultamitali (Changquan)

2011 IV EST Open Wushu Championships: Hopeamitali (Jianshu)

2012 Hong Kong Wushu Festival: Pronssimitali (Changquan) ja kultamitali (Jianshu)

Tomi Laitinen

Tomi Laitinen

Opettaja | Wushu kungfu

Tomi on harrastanut wushu-lajeja vuodesta 2010, päälajinaan Changquan. Hän on opettanut vuodesta 2016 alkaen lasten wushu-tunneilla sekä sijaistanut ja avustanut myös wushu kungfu -jatkokursseillamme.

Tomi on mestari Zhang Fangin oppilas. Hän on päässyt harrastusvuosiensa varrella treenaamaan myös eri puolilla maailmaa, esimerkiksi Hong Kongissa ja Portugalissa.

Changquanin ohella Tomi harjoittelee perinteisiä wushu kungfu -tyylejä, kuten Tang Langia. Tällä hetkellä hän keskittyy kehittämään itseään opettajana, mutta tulevaisuudessa Tomin tavoitteena on myös kilpailla perinteisen tyylin wushu-kilpailuissa.

Tomas Heiskanen

Tomas Heiskanen

Opettaja | Wushu kungfu

”Nopeammin, alemmas!”

Tomas on harrastanut wushu-lajeja vuodesta 2002, päälajeinaan Changquan, Daoshu ja Gunshu. Hän on opettanut vuodesta 2008 alkaen. Tomas on mestari Zhang Fangin oppilas.

2008 Wushun SM-kisat, Oulu: Kaksi hopeamitalia (Changquan, Daoshu)

2010 Wushun SM-kisat, Jyväskylä: Hopeamitali (Daoshu) ja pronssimitali (Changquan)

2012 Hong Kong Wushu Festival: 2 hopeamitalia (Changquan, Daoshu)

Taina Pääkkönen

Taina Pääkkönen

Apuopettaja | Taiji & qigong

”Aina voi oppia jotain uutta.”

Taina on harrastanut wushu-lajeja vuodesta 2004, päälajeinaan taijiquan, taijijian, taijidao ja qigong. Hän on osallistunut Suomen Wushu-liiton ohjaajakursseille vuodesta 2009 ja opettanut siljaisuuksia vuodesta 2010 alkaen. Taina on mestari Zhang Fangin oppilas.

Taina on myös suorittanut Kiinan Wushu-liiton taiji-tasokokeet (2010, Peking) arvosanalla 4 duania. Lisäksi hän on suorittanut kansainvälisen qigong-liiton tasokokeen arvosanalla 3 duania (2014 ja 2015, Kuortane).

2008 Wushun SM-kisat, Oulu: 1. sija joukkuelajeissa (Wu-sapelisarja, Helsingin Wushun joukkueessa)

2010 Wushun SM-kisat, Jyväskylä: 2. sija Yang 40 ja Wu-sapelisarjoissa. 1. sija joukkuelajeissa (Yang-tyylin miekkasarja, Helsingin Wushun joukkueessa).

2013 European Qigong Festival, Mons, Belgia: 2. palkintoryhmä (Yi Jin Jing ja Da Wu)

2014 European Qigong Festival, Mons, Belgia: 1. palkinto Wu Qin Xi -joukkuekilpailussa (Suomen Wushu-liiton Health Qigong -joukkueessa)

2015 6th World Health Qigong Tournament, Porto, Portugali: 3. palkintoryhmä (Yi Jin Jing ja Wu Qing Xi). 1. palkinto Wu Qin Xi -joukkuekilpailussa (Suomen Wushu-liiton Health Qigong -joukkueessa, joka oli samalla paras Eurooppalainen joukkue).

Katri Liikonen

Katri Liikonen

Opettaja | Taiji

”In balance there is harmony.”

Katri on harrastanut wushu-lajeja vuodesta 1996, päälajeinaan taijiquan ja taijijian. Hän on opettanut taijita vuodesta 1997 alkaen. Katri on mestari Zhang Fangin oppilas.

1998 Wushun EM-kisat, Ateena: 1. sija taijiquanissa.

Pasi Pirhonen

Pasi Pirhonen

Apuopettaja | Taiji

Pasi on harrastanut wushu-lajeja vuodesta 2001, päälajeinaan taijiquan, taijijian ja taijidao. Hän on opettanut taijita vuodesta 2012 alkaen. Pasi on mestari Zhang Fangin oppilas.

2010 Wushun SM-kisat: 1. sija taijiquanissa

2012 Madrid International Wushu Open: 1. sija taijiquanissa, 2. sija taijijianissa.